Hämeenlinnan kirjasto remontoitiin vastaamaan kaupunkilaisten muuttuneita tarpeita

Hämeenlinnan pääkirjaston remontin yhteydessä toteutettiin valaistusuudistus kirjaston käyttömukavuuden ja energiatehokkuuden parantamiseksi. Moniin tiloihin valittiin Airamin valaisimet, joista osassa on käytössä langattomasti hallittava, itseoppiva ActiveAhead-ohjaus. Älykkäästi ohjatut valaisimet pystyvät mukautumaan ympäristössä tapahtuviin muutoksiin esim. uusiin väliseiniin ja sen myötä muuttuneisiin valaistusvaatimuksiin.

Hämeenlinnan kirjaston valaistus

Hämeenlinnan pääkirjasto peruskorjattiin vuosien 2018–2020 aikana. Kaupunginarkkitehti Heikki Aitolan piirtämä kirjastorakennus valmistui vuonna 1983.  Airamin projektitiimi teki tiivistä yhteistyötä sähkösuunnittelusta vastaavan KHTT-Suunnittelu Oy (nykyinen Granlund Häme Oy) Aki Rintalan ja sähköurakasta vastaavan Quattroservice Oy Jarkko Lemmetyn kanssa ja yhdessä löydettiin parhaat valaistusratkaisut Airamin laajasta tuote- ja palveluvalikoimasta.

Julkisista palveluista juuri kirjastojen rooli on muuttunut oleellisesti. Kirjastopalveluilla on Hämeenlinnassa ollut historiallisesti merkittävä rooli ja epäilemättä kovia odotuksia tulevaan osattiin asettaa suunnittelijoille ja saneerauksen toteuttajille. Uusi pääkirjasto on lähellä kaupunkilaisten arkea, on kulttuurien ja harrastusten innoittaja ja rakennus kaupunkilaisten yhteinen olohuone. Kaksi vuotta kestänyt kirjaston peruskorjaus valmistui siitä huolimatta jopa etuajassa. 

”Tämän kokoluokan projekteissa on aina omat haasteensa, kun kohteen kaikki sähkö-, tele- ja LVI-järjestelmät uusitaan. Valaistus on kuitenkin vain osa suunnittelua”, kertoo Aki Rintala Granlundilta.

Dialux-laskennalla iso rooli

Valaisinvertailujen ja Dialux-laskelmien avulla selvitettiin, kuinka paljon valoa kohteessa tarvitaan, että valaistus on halutulla tasolla ja vastaa alan valaistusstandardeja. 

” Kirjaston valaistussuunnittelussa Dialux-mittaukset olivat ehdottoman tärkeitä. Valaisimet sijoiteltiin hyllyväleihin siten, että 500 luksia täyttyi hyllyn yläosassa ja 200 luksin vähimmäisvaatimus alimmalta hyllyllä kirjan selkämyksestä mitattuna”, täsmentää Aki Rintala kirjastokohteen erityishaasteista.

Älykäs itseoppiva valaistuksen ohjaus

Toimistotiloihin, käytäville ja taukotiloihin valittiin älykkäät Eddy-valaisimet häikäisemättömillä linsseillä. Valaisimien mustat ja valkoiset valaisinrungot toteutettiin tilasta riippuen arkkitehdin toiveiden mukaisiksi. Valkoiset Eddy-valaisimet löytyvät Airamin vakiomallistosta ja mustat valaisimet räätälöitiin mustia kattopintoja varten erikseen. Valaistuksen ohjausratkaisuksi valittiin langattomassa verkossa toimiva itseoppiva Helvarin ActiveAhead. 

Ratkaisulla luodaan monipuolisia ja joustavia valaistusympäristöjä ja valaistustilanteita, joissa on aina optimaalinen määrä valoa. Järjestelmä säästää kustannuksia ja energiaa itseoppivan algoritmin ja langattoman ohjauksen ansiosta. Muuntojoustava ratkaisu sopii erinomaisesti tämänkaltaisiin tiloihin, joissa ei ole aiemmin asennettua valaistuksen ohjausta. Nyt ohjauskaapelointia ei tarvittu näissä tiloissa siis lainkaan.

Kirjastotalossa monipuolista toimintaa kaupunkilaisille

Kirjastoissa järjestetään monipuolisesti tapahtumia kaiken ikäisille kaupunkilaisille. Perinteisten kirjastopalvelujen, kirjalainaamon ja lukusalin, lisäksi talosta löytyy myös työskentely- ja harrastustiloja kaupunkilaisten toiveiden mukaan: esiintymistilat, soittohuone, editointitila, media- ja bändihuone/studio mm. videoiden ja digitaalisten ja akustisten äänten ja äänitteiden tuottamiseen ja tallentamiseen.  

Lasten leikkitilassa ja lukualueilla tyylikkäät Round-riippuvalaisimet Dali-ohjauksella kokoavat tilan visuaalisesti ja funktionaalisesti viihtyisiksi pientiloiksi. Näyttelytiloihin ja portaikon korkeaan tilaan valittiin energiatehokkaat Center-kohdevalaisimet. Center-kohdevalaisimien erinomainen värintoistokyky ja laadukas valaistustaso luo tilaan miellyttävän tunnelman. Kolmivaihekiskoon asennetuilla spoteilla näyttelytilojen valaistusta on helppo siirtää ja suunnata uudelleen. 

Arkistojen aarteet Airamin valossa

Hämeenlinnan pääkirjaston arkisto toimii kaikkien kaupungin toimipisteiden kirjojen, av-aineiston ja aikakauslehtien keskusvarastona, jossa säilötään keskeisin kotimainen kirjallisuus, av-tallenteet ja aikakauslehdet. 

Tähän arkistoon ja teknisiin tiloihin asennettiin lähes kolme sataa matalarakenteista Optimus-valaisinta. Optimus on energiatehokas ratkaisu monenlaisiin tarpeisiin: teollisuuden tiloihin ja liikerakennuksiin sekä varastoihin, käytäville ja kosteisiin tiloihin. Projektikohtaisesti Optimusta on saatavana Dali- tai Casambi-ohjattavina sekä erilaisilla liitosjohdoilla ja asennusvaihtoehdoilla kattoon, seinään tai valaisinripustuskiskoon.

Mikroprismaoptiikkaa neuvottelutiloihin, kohdevalaistusta näyttelytiloihin

Saneerattaville toimistokäytäville valittiin Plata-moduulivalaisimia erillisten liiketunnistimien ohjattaviksi. Neuvottelutiloihin ja monitoimitilaan valittiin Dali-ohjatut Plateia-valaisimet häikäisemättömällä nanomikroprisma-optiikalla (UGR<19).

Aluepäällikkö Mika Lindberg Airam Pro valaistuksesta summaa projektista: "Suunnittelijan, urakoitsijan sekä tukkurin välinen yhteistyö projektin eri osa-alueilla toimi erittäin täsmällisesti. On mukava toimia osana projektin sidosryhmää toiminnan ollessa sujuvaa sekä projektin kannalta joustavaa, tähdäten kaikkia palvelevaan hyvään lopputulokseen suunnitellussa toteutusaikataulussa."

  • Peruskorjaus: Skanska Talonrakennus Oy 
  • Arkkitehti: Arkkitehdit A3 Oy
  • Sähköurakointi Quattroservice Oy
  • Sähkösuunnittelu Aki Rintala, Granlund Häme Oy

Hämeenlinnan pääkirjasto peruskorjattiin vuosien 2018–2020 aikana. Kaupunginarkkitehti Heikki Aitolan piirtämä kirjastorakennus valmistui vuonna 1983. Pääkirjaston remontin yhteydessä toteutettiin valaistusuudistus kirjaston käyttömukavuuden ja energiatehokkuuden parantamiseksi. 

Center-kohdevalaisimet

Kohdevalaistuksella voidaan korostaa valojen ja varjojen vaihtelulla tilan arkkitehtuuria ja pintojen struktuuria.

Center-kohdevalaisimet kasvi- ja sisustusvaloina

Center-valaisimet toimivat hyvin sisustuksen lisävaloina ja kasvien lisävaloina. Valon värintoistokyky CRI on yli 90.

Eddy-moduulivalaisin

Eddy-valaisimet himmentävät valaistusta älykkään ActiveAhead-ohjauksen ansiosta tilan todellisen käytön mukaan. Valonjako toimii erinomaisesti moduulikattoisessa käytävätilassa.

Plata-valaisimet

Plata-moduulivalaisinten 4000 kelvinin värilämpötila raikastaa saneerattuja käytävätiloja. Ohjaus on toteutettu näissä tiloissa erillisillä liiketunnistimilla.

Round-valaisin

Tyylikäs Round-valaisin kokoaa tilan funktionaalisesti kiintopisteeksi.

Plateia-valaisimet

Monitoimitilassa on Plateia-valaisimilla toteutettu valaistus häikäisemättömillä mikroprismakuvuilla.

Center-kohdevalaisimet

Center-kohdevalaisin sopii julkisen tilan kohteisiin, jossa tarvitaan erinomaista värintoistokykyä ja laadukasta korostusvalaistusta.

Optimus-valaisimet

Arkisto-olosuhteet tarvitseva kirjaston vanhin ja arvokkain aineisto on sijoitettu käsikirjaston varastoon. Valaisin Airam Optimus.

Plateia-valaisimet

Toimistoihin ja muihin julkisiin tiloihin soveltuvat matalaprofiiliset Plateia-moduulivalaisimet asennettiin neuvottelutiloissa T-listakattoon.