Radiojuontaja Suvi Hartlin on pikkuhiljaa kerryttänyt kotiinsa vaikuttavan, yli sata kasvia kattavan kokoelman vihreyttä. Ensimmäiset kasvinsa hän sai aikoinaan pistokkaina äitinsä puutarhasta.
Kasvien hoitoa Suvi joutui opettelemaan kantapään kautta Suomen armottoman pimeiden talvien keskellä. Lopulta avain kasvien elinvoimaisuuteen löytyi kasvilampuista.
Opin valon tärkeyden kantapään kautta.
“Opin valon tärkeyden kantapään kautta. Kun minulla ei ollut vielä kasvilamppuja, jouduin valikoimaan mitä kasveja voin edes pitää. Hyvin harva kasvi kuitenkaan kukoistaa ilman valoa. Kasvilamppujen avulla voi pelastaa kasvin, vaikka olisi kuinka pimeä kolkka”, Suvi kuvailee.
Tavallisista valaisimista voi tehdä kasviystävällisiä sekunneissa
Nykyään Suvin kotoa löytyy liki kymmenen kasvilamppua. Osa valaisimista on ostettu sellaisenaan käyttövalmiina kasvien valaisuun. Osan valaisimista, kuten monipuolisen Sansa-valaisinsarjan, Suvi on tehnyt kasviystävälliseksi kasvilamppujen avulla.
“Airamilta olen hankkinut myös valmiita kasvivalaisimia. Minimalistiset ja sirot Fiora-valaisimet sulautuvat oikeastaan mihin tahansa sisustukseen. Teollista loft-tunnelmaa henkivät Sansa-valaisimet soveltuvat myös hyvin kasvien valaisuun, ja ne ovat sisustuselementti itsessään”, Suvi kuvailee.
Kasvien valaistusajan kanssa kannattaa olla tarkkana
Suvi suosittelee kasvien lisävalaisua ainakin marraskuusta maaliskuuhun siten, että lamput sammutetaan yöksi. Kasvit tarvitsevat myös taukoa valosta, joten niiden ympärivuorokautinen valaisu ei kannata.
“Koska meillä on niin monta kasvilamppua, Airam-lamppujen ajastimet on arjen pelastus. Muuten olisi hirveä työ sytyttää ja sammuttaa monta lamppua aamuin ja illoin. Ajastimet on myös tosi helppokäyttöisiä. Ajastin vain napsautetaan paikalleen pistorasian ja kasvivalon väliin”, Suvi sanoo.
Kasvivalaisimia voi huoletta käyttää suositusten mukaisesti, sillä ne ovat erittäin energiatehokkaita. Sähkön kulutus on pientä ja kasvit pysyvät elossa!