Lähditpä sitten hiihtoretkelle, retkiluistelemaan tai patikoimaan lumiseen metsään, talviset aktiviteetit ja ulkoilu nostaa hymyn huulille ja tekee olon hyväksi. Eväät kuuluvat retkeilyyn olennaisena osana. Termoksesta kuppiin kaadettu lämmike huipentaa talvisen retkipäivän.
Terästermoksissa kuuma juoma pysyy höyryävänä pitkään. Teetermoksessa on siivilä. Voit laittaa juoman hautumaan kotona ja nauttia maukkaan teen vasta retkipaikalla. Muki ei vuoda, joten sitä voi kantaa mukana retkirepussa. Jos retkeilijöitä on useampia, ota mukaan värikkäät Klassikkomukit – silloin jokainen erottaa helposti oman mukinsa sen väristä. Eväskeittokin valmistuu retken aikana ruokatermoksessa hauduttamalla. Laita ruokatermokseen vaikkapa nuudeleita, kasviksia ja mausteita maun mukaan. Kaada päälle kiehuva vesi ja sulje ruokatermos tiiviisti. Taukopaikalle pysähtyessäsi maukas eväskeitto on valmista.
Talvesta voi nauttia myös omalla pihalla.
Eikä aina ei edes tarvitse lähteä kauas nauttiakseen talven taikatunnelmasta! Kipakat pakkaset antavat mahdollisuuden luoda jäästä väliaikaisia kausikoristeita, joiden kauneutta voi ihailla vaikkapa omalta pihalta tai parvekkeelta käsin. Kääriydy vilttiin, ota termari esiin ja nauti olostasi!
Isoon ja komeaan jääpallolyhtyyn tarvitset pussillisen (12 kpl) ilmapalloja. Lirauta ensin ilmapallon sisälle haluamaasi elintarvikeväriä ja täytä sitten pallo vedellä. Pallojen jäätyminen umpinaiseksi vie pakkasista ja pallon koosta riippuen joitakin päiviä. Jotta jäätyminen ja värin leviäminen olisi mahdollisimman tasaista, hölskytä ja kääntele palloja varovasti jäätymisen alkuvaiheessa. Elintarvikevärit värjäävät voimakkaasti. Sijoita värjätyt pallot tai lyhty niin, ettei väri aiheuta sulaessaan vahinkoa pinnoille.
Perinteinen keskitalven piristys on tuttu ämpäriin tehty jäälyhty. Kiinnittämällä kirkkaalla teipillä ämpärin reunoille erilaisia koristeita kuten tulppaaneja tai havuja, lyhty saa uutta ilmettä. Koristeita voi myös lisätä lyhtyyn kerroksittain sitä mukaa, kun jäätyminen edistyy.
Voit käyttää lyhtyjen ja jääpallojen valaisemiseen ulkokäyttöön soveltuvaa led-sarjaa (IP44). Huomioi, ettei sarjaa saa irrottaa väkivalloin, jos se jäätyy kiinni lyhdyn sulaessa.
Parvekkeilla voi nauttia jään kauneudesta kieputtamalla valosarjan parvekkeen kaiteeseen. Puhalla kovilla pakkasilla kaiteen pinnalle saippuakuplia. Niiden jäätymistä kauniiksi ja kiteisiksi on mukava seurata ja valosarja saa jäätyneet kuplat loistamaan kauniisti. Led-sarjat kuluttavat vain vähän energiaa. Voit halutessasi käyttää ulkokäyttöön soveltuvia ajastimia.
Nauti talven tunnelmasta!